Hyvinvointiteknologiatyöryhmän viikon matka Japaniin on takana. Työryhmän vetäjänä voin vain olla ylpeä joukkueesta! Hyvä me! Uskomaton viikko, täynnä unohtumattomia kokemuksia niin ammatillisesti kuin henkilökohtaisestikin. Minulla on ollut etuoikeus viettää viikko huippuseurassa. Aina ei ole itsestään selvyys, että joukko toimii saumatomasti yhteen ja sen lisäksi huumorintajut napsahtavat niin samoille kohdin, että vedet silmissä naurua on riittänyt vatsalihakset kipeiksi asti. Vatsalihasten lisäksi myös vatsanahat ovat olleet koetuksella, sillä emäntämme on pitänyt meistä erinomaisen hyvää huolta.
Ryusei Fukushikai Group, heidän keulahahmonsa rouva Fujimoto ja kansainvälisistä suhteista vastaava supernainen Etsuko Katsuki olivat laatineet meille käsittämättömän hienon ohjelman. Saimme tutustua hyvinvointiteknologian hyödyntämiseen käytännön hoitotyössä Ryusei Fukushikai Groupin yksiköissä, alan kehitykseen yrityselämässä ja käydä keskustelua paikallisten kouluttajien kanssa aiheesta.
Matkan aikana minulle on paljastunut tai kirkastunut muutama asia, joista ehkä hieman hajanaisiakin ajatelmia tässä.
1) Japanilainen vieraanvaraisuus ei tullut minulle täysin yllätyksenä, koska olen Japanissa käynyt kerran aiemminkin, mutta siitä huolimatta sen ylitsevuotavuus löi taas ällikällä. Meitä on hemmoteltu toinen toistaan huikeammilla ateriakokonaisuuksilla ja paikallisilla erikoisuuksilla: Sukiyaki, Okonomyaki, Kushiyaki, Takoyaki, merisiiliä, haita, meduusaa, turbaanikotiloa ja paljon niitä, joille ei ole oikein nimeä suomeksi. Lisäksi olemme päässeet tutustumaan Japanilaiseen kulttuuriin mm. teeseremonia ja Kioton vierailun aikana. Eri tahoilta saamamme lahjat ovat täyttäneet matkalaukkumme. Suomalaisissa ja japanilaisissa on paljon samaa, mutta tapakulttuurimme poikkeaa toisistaan melkoisesti; paluulennolla Japanista en välttämättä sanoisi, että Suomen eduksi.
2) Olen vaikuttunut japanilaisten suhtautumisesta estetiikkaan. Kauneudella on tärkeä merkitys, käytännöllisyys pelkästään ei riitä. Tämä näkyi ruoka-annosten taiteteosmaisuuden lisäksi mm. siinä, miten apuvälineiden esteettisyyteen kiinnitettiin huomiota. Rollaattorit, "kauppakärryt" (ne sellaiset, joita Suomessa vedetään perässä, mutta Japanissa kuljetetaan neljällä pyöräällä sivulla) oli tuunattu kauniilla kankailla asiakkaan mieltymysten mukaan. Myös pyörätuolien pinnansuojiksi oli laaja valikoima erilaisia kuvia, joilla asiakas voi tuunata pyörätuolinsa omannäköisekseen. Miettikää, miten paljon mukavampi vaikka lapsen on mennä alakouluun pyörätuolilla, jossa on Frozenin Anna kumppaneineen kuvattu renkaisiin kuin tavallisella tuolilla. (Huom.elävät kukat proteesipajan ikkunalla 😘)
3) "Ihmiseltä ihmiselle, kasvoista kasvoihin" -ajattelu näytää korostuvan kaikkialla. Japanilaiselle ihmisten välinen kohtaaminen näyttää olevan vähintään yhtä tärkeä arvo kuin meille suomalaisille. Uskaltaisin jopa väittää, että heille tärkeämpää kuin meille. Kaikessa korostuu palvelun tuottaminen toiselle, toisen kunnioittaminen ja yksilöllisyys. Apuvälineitä valmistavassa tehtaassa insinöörit ja muu henkilökunta korostivat, miten tärkeää on tehdä tuote käsityönä ihmiseltä ihmiselle, juuri hänen tarpeitaan vastaavaksi. Hyvinvointieteknologiatyöryhmämme ydin ajatus, life based design, toteutuu tässä täydellisesti. Hoitohenkilöstön ja alan opettajien keskuudessa hyvinvointiteknologiasta keskustellessa nousi toistuvasti esiin ajatus siitä, ettei kone saa tulla ihmisten väliin. Meillä Suomessa osa hoitajista ja opettajista suhtautuu teknologiaan nihkeästi ja arastellen, mutta tuntumani mukaan Japanissa suhtautuminen on meitäkin epäilevämpää. Hyvinvointiteknologiaan liittyvä keskustelu japanilaisten kanssa on aiemmin meinannut jopa tyrehtyä tähän ajatukseen.
Kuulimme, että vasta viime vuosina on suostuttu ottamaan käyttöön henkilöstön työergonomiaa parantavia laitteita, kuten nostureita jne. Siihen asti ollaan ajateltu, ettei mekaanista laitetta voi käyttää asiakkaan siirtämiseen vaan senkin pitää tapahtua käsityönä kosketuskontaktissa hoitajan ja asiakkaan välillä. Tosin nyt kun laitteet oli otettu käyttöön ja kokemusta oli saatu, todettiin hoitajien työhyvinvoinnin parantuneen huomattavasti. Siitä päästäänkin seuraavaan hajatelmaan tai oivallukseen.
4) Me suomalaiset näimme hyvinvointiteknologian huomattavasti laaja-alaisemmin kuin japanilaiset kollegamme. Me ajattelemme, että hyvinvointiteknologia on kaikkea sitä teknologiaa, mikä tukee asiakkaan toimintakykyä, omatoimisuutta, osallisuutta, turvallisuutta, vuorovaikutusmahdollisuuksia ja tekee hoitotyöstä turvallisempaa ja miellyttävämpää sekä asiakkaalle että hoitajalle. He olivat mieltäneet hyvinvointiteknologian lähes yksinomaan robotiikaksi. Tämä selittää mielestäni paljon myös heidän suhtautumistaan hyvinvointiteknologiaan.
5) Yhteistyöstä. Ajatus monialaisesta yhteistyöstä hyvinvointiteknologiaan liittyvässä koulutuksessa tuli japanilaisille täysin uutena ajatuksena. Kerroimme heille, miten olemme suunnitelleet koulutusta työryhmässä, jossa sotealan lisäksi on mukana liikunta-alan osaaja ja tekniikan osaajia. Kerroimme suunnitelmistamme toteuttaa tutkinnonosa moniammitillisena yhteistyönä niin, että opettajien lisäksi yhteistyötä yli tutkintorajojen tekevät myös opiskelijat. Japanilaiset kollegamme kertoivat, että heillä esim. soten ja tekniikan alojen välillä ei ole ollut minkäänlaista yhteistyötä. Kävimme aiheesta mielenkiintoista keskustelua perjantaisen oppilaitosvierailun aikana. Kysyin keskustelutilaisuuden lopuksi japanilaisilta kollegoiltamme, mitä he lähtisivät koulutuksessaan kehittämäön jos itse saisivat päättää. Monialainen yhteistyö oli kaikien yksimieleinen vastaus.
Tähän ajatukseen on hyvä päättää tämä blogikirjoitus. Etenkin kun laskeudumme Helsinki-Vantaalle aivan hetken kuluttua. Arigato ja Sayonara japanilaiset ystävämme! Untill next time!!! (Jätin tarkoituksella viimeiset kolikot tuhlaamatta. Uskon, ettei tämä ollut viimeinen matka Japaniin)
-Nina Eskola-Salin-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti